17. toukokuuta 2017

Asiaa lukemisen nautinnosta + Arvonta



Rakastan hyviä kirjoja. On ihanaa kun saa uppoutua johonkin todella mahtavaan ja mukaansa tempaavaan kirjaan ja heittää mielestään kaikki muu. Muutaman kerran on käynyt niinkin, että olen melkeimpä yhdeltä istumalta ahminut jonkun kirjan, kun olen sen käsiini saanut. Valitettavan harvinaista se tosin on. Perheellisellä ihmisellä on usein paljon keskeyttäviä tekijöitä elämässään.


En tiedä mikä ruotsalaisissa dekkareissa on, mutta jostain syystä ne vain vetävät puoleensa. Niitä on tullut ahmittua monen eri kirjailijan tekeleinä ja aina ne tuntuvat olevan takuuvarmoja valintoja. Usein tulee hankittua myös puutarhaan liittyviä kirjoja. Lahjaksi saadut kirjat ovat melkeinpä parhaita. Päätin jakaa lukemisen iloa teille muillekin arvonnan muodossa.

Arvonnan palkintona on 25€ arvoinen lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Kortti käy maksuvälineenä sekä myymälöissä, että Suomalainen.comissa. Suomalainen Kirjakauppa ei ole mukana arvonnassa.



Arvonnan säännöt ovat seuraavanlaiset.

Saat arpoja yhden kappaleen liittymällä blogini lukijaksi.

Kaksi arpaa saat, mikäli seuraat minua facebookissa ja liityt blogini lukijaksi.

Saat kolme arpaa, mikäli olet blogini lukija ja seuraat minua sekä facebookissa, että Blogit-sivustolla.

Ilmoitathan kommentissa, monellako arvalla olet mukana ja sähköpostiosoitteesi.



Arvonta päättyy lauantaina 20.5. klo 24.00.

Onnea arvontaan!

34 kommenttia

  1. Kahdella mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Lukeminen on ihanaa :)
    Osallistun yhdellä arvalla.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ruotsalaiset dekkarit todellakin vetävät puoleensa! :) Osallistun kolmella arvalla.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Olen himolukija. Kolmella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana :)
    ritva.k.valimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Löysin erilaisen blokin. Minäkin olen vasta alkanut pitämään keväällä puutarha blokia jos kiinnostaa käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Liityn lukijaksi ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Superkaunis neilikka pikkupullossa!
    Ja kuvien sävyt viehättävät silmääni.
    Kirjat ovat aina SE juttu ja lähellä sydäntä.

    Ihana arvonta!
    Yhdellä mukana, kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Yhdellä mukana :)

    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat! Kahdella mukana :) 100outdoor@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Rauhoittavan näköisiä kuvia. Onko se sitten kahdella kun olen sekä lukija että seuraan blogit.fi. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukaan. Olisinkin vailla kesälukemista :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana :) Olenkin kirjahullu ja kesällä voisi jopa olla paremmin aikaa lukea. Kevät on mennyt niin tohinassa, että pari kirjaa odottaa vieläkin avausta...

    Kiva kun vinkkasit arvonnasta! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla mukana. Tässä olisi minulle ihana syntymäpäivälahja juuri arvontapäivänä.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Mukaan kahdella arvalla. Uusia kirjoja on aina niin ihana ostaa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Ihan liian vähän on aikaa lukemiseen, mutta aina on joku kirja menossa. Kevään kirja-alesta tuli rohmuttua monenlaista, joista useimmat on jo nekin tullut luettua. Niinpä osallistun arvontaasi kahdella arvalla. Voisi hankkia vaikka kesälukemista. Josko tulisi niin lämmin kesä, että voisi muutaman vapaapäivän viettää ihan vain kirjan parissa.

    VastaaPoista
  16. Uudet kirjat odottamassa pöydällä lukemista, mikään ei oo parempaa :D Mukana yhdellä arvalla. 3rikatms (at) gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kolmella mukana ja aina on kirja tai kaksi kesken.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kauniit kuvat! Hyvä kirja vie mennessään, jos on aikaa lukea. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukaan! Tämän blogitekstin lukemisen rentouttavuuden kuvailu sai itsenikin pitkästä aikaa kaipaamaan kirjoja. :) Siinä on tosiaan oma tunnelmansa verrattuna nettijuttujen lueskeluun, vaikka tästäkin hommasta tykkään kovasti. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukana :) Uusia hyviä kirjoja on ilmestynyt nyt niin paljon, ettei oikein osaa valita, minkä niistä ensimmäisenä lukisi :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Himolukijana huippuarvonnassa kolmella mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana kahdella arvalla ihanassa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Kolmella arvalla mukana! Olen itsekin nimenomaan dekkarien ystävä, ja ruotsalaisethan osaavat dekkareita kirjoittaa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yksi arpa, kiitos!
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Jopas kolahti. Ruotsalaiset dekkarit ovat myös minun lemppareitani- på svenska förstås.
    Yhdellä arvalla mukana. Liityin lukijaksesi. Liityhän sinäkin minun blogiini http://takaloroppola.blogspot.fi
    pekkalat@outlook.com

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Liityin lukijaksi eli yhdellä mukana. Dekkareissa olen ehkä enemmän brittigenren ystävä kuin ruotsalaisten dekkareiden. Ruotsalaiset dekkarit ovat joskus ehkä vähän turhan raakoja minun makuuni..
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana, Suomalainen kirjakauppa on lukutoukkana oma suosikkini :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana kahdella arvalla! Olisi upeaa saada lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan, sillä tarvitsen lisää oppikirjoja tulevaa lukuvuotta ajatellen. Näin opiskelijalle tuo olisi suuri apu!

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla, peukutan, voitto menisi Suomeen, siskolleni joka saisi yllätyslahjan synttäreille. <3

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana! Aurinkoista viikonloppua! puutarhahetki@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Suoritan arvonnan tänään ja ilmoitan voittajan myöhemmin illalla täällä blogissa.😊

    VastaaPoista