12. kesäkuuta 2018

Aamukammassa piikit vähenee


Apua, tasan kolme viikkoa siihen, kun lähdemme perheen kanssa Amerikkaan. Sehän menee ihan hujauksessa! Ja vielä on vaikka mitä ohjelmaa ja hoidettavia asioita ennen sitä. Hiukan alkaa jo vatsanpohjassa kutkutella!



Mitähän kaikkea sitä tarviikaan pakata mukaan? Onko ehdotuksia? Olemme reissussa kolme viikkoa ja teemme perillä reilun viikon mittaisen road tripin. Road tripillä yövymme tietysti hotelleissa tai motelleissa, mutta muuten asumme mieheni sukulaisten luona.

Emme ole koskaan käyneet Amerikassa, vaikka meitä on kyllä useasti pyydetty käymään. Jännittää hiukan pitkä lentomatka, vaikka Thaimaan lomilta pitkät lennot ovat kyllä tuttuja. Onhan se varmasti upea kokemus kaiken kaikkiaan. Näemme paljon paikkoja, jotka ovat ehkä televisiosta tuttuja, mutta varmaankin paljon upeampia ihan paikanpäällä nähtynä, kuten esimerkiksi Grand Canyon.



Äitini tulee meille matkan ajaksi asumaan, hoitamaan koiraa ja kastelemaan kukkia. Ei tarvitse siis pihan vuoksi murehtia, mutta hiukan pelottaa kuitenkin, kuinka paljon puutarhassa ehtii tapahtua kolmessa viikossa ja jään siitä kaikesta paitsi ihan kokonaan. Mutta saan varmasti tilalle upeita muistoja Amerikan matkalta, joten uskoisin, että ne korvaavat puutarhaikävän. :D


Minkäslaisia kesälomasuunnitelmia teillä on?

10 kommenttia

  1. Matka Amerikkaan kuulostaa mahtavalta :) itselläni ei ole mitään erikoisempia lomasuunnitelmia.

    Willa Suvituuli

    http://willasuvituulessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Meillä omi vuosi sitten mukana hellevaatteet ja aika vähän otettiin parin viikon reissulle Jenkkeihin mukaan.Meillä oli jonkin verran perusruokatarvikkeita mukana eka päivälle.Siellä on nimittäin aamiainen ravintolassa aika kallista.Reissulta tuli ostettua sitten vaatteita,jos tykkää tietyistä brändeistä.Ja Walmartista löytyi edullisia vaatteita ja muuta tavaraa.Olimme Miamissa Ja Orlandossa.Paluumatkalle ostin sieltä ison laukun.Uusi reissu odottaa taas sinne syksyllä.Hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Voisikin olla hyvä idea ostaa sieltä matkalaukku. Uusi isokokoinen matkalaukku pitäisi hankkia. Ja sieltä tulee varmasti ostettua vaatteita joten voisi pakata niitä sitten siihen.😊

      Poista
  3. Kyllä Amerikan matka korvaa varmasti puutarhan. Antoisaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt ehkä ihan koko puutarhaa, mutta osan😂 Kiitos, toivotaan että reissu menee hienosti eikä satu ikävyyksiä.

      Poista
  4. Onko teillä suora lento perille? Tiedoksi, että jos lennätte esim. New Yorkin kautta ja sieltä mantereen sisäisellä jatkolennolla, koneessa ei voi ostaa syötävää (ainoastaan jollain kanta-asiakaskorteilla tms) eli kannattaa ostaa kentältä evästä mukaan koneeseen. Juotavaa, siis vettä tms tarjoillaan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vaihto Reykjavikissa, sieltä suoraan perille Portlandiin, missä mieheni sukulaiset asuvat.

      Poista
  5. Aivan mahtavaa.
    Joitakin vaiheita puutarhassa jää väliin, mutta tilalle tulee muisteltavaa vuosiksi eteenpäin.
    Itse olen käynyt vain kerran New Yorkin (John F. Kennedyn kentän kautta) Michganissa ja toisen kerran Miamissa, jonne lensin ystävättäreni kanssa Panamasta. Maahantulomuodollisuudet ottivat aikaa yllättävän paljon molemmilla kerroilla. Toisella kerralla älysin varata vettä lentokoneesta.
    Oikein ihanaa matkan odotusta ja itse matkaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jännittää tosiaan nuo maahantulomuodollisuudet. Innolla ja jännityksellä odotellaan matkaa! :D

      Poista