5. huhtikuuta 2020

Lauhanvuoren kansallispuistossa


Tänään päätettiin tehdä retki naapurimaakuntaan, Etelä-Pohjanmaalle. Suunnistimme Lauhanvuoren kansallispuistoon Kauhajoen ja Isojoen rajalle. Tällä kertaa emme ottaneet makkaraa mukaan paistettavaksi, sillä emme olleet ihan varmoja, ovatko kodat tai laavut käytettävissä. Monessa paikkaa niitä on suljettu koronan vuoksi.


Lauhanvuoren laki kohoaa 231 metrin korkeuteen merenpinnasta ja se on aikanaan ollut saari muinaisella Itämerellä. Lauhanvuori on yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista. Olisi ollut hienoa päästä katsomaan maisemia näkötornista, mutta harmiksemme se oli suljettu retkeilijöiltä. Lunta oli maastossa vielä yllättävän paljon, varsinkin laella ja pohjoisrinteen puolella. Viimeiset lumet sulavatkin Lauhanvuorelta vasta vapun tienoilla. Olimme varautuneet tähän vähän huonosti, mutta onneksi ilma oli melko lämmin kuitenkin ja aurinko paistoi kivasti.



Lauhanvuoren laki ei ole ollut veden alla, joten se on säilyttänyt ravinteensa paremmin kuin ympäröivät alueet. Laella kasvaakin paljon kuusta ja lehtipuita, alempana taas on karua kangasmaastoa mäntyineen. Lauhanvuori on noin sata metriä ympäröivää aluetta korkeammalla, joten se voi pysäyttää saderintamat. Se on myös Suomen eteläisin paikka, jossa puihin muodostuu talvella tykkylunta.




Ehkäpä upein ja näkemisen arvoisin paikka Lauhanvuoren kansallispuistossa on minusta pirunpelto eli kivijata. Kivijata on laaja alue, joka on täynnä kivenlohkareita eikä siellä kasva puita. Ainoastaan jäkälää kasvaa kivien pinnoilla. Kivijadat sijaitsevat Lauhanvuoren alarinteillä ja ne ovat saaren muinaista rantakivikkoa. Ennen muinoin näitä kivijatoja pidettiin jättiläisten rakentamina.



Knoppitiedot poimittu täältä:

4 kommenttia

  1. Hienot kuvat Lauhanvuoren kansallispuiston komeista maisemista.
    Tällaiset retket ovat lisänneet suosiotaan näinä poikkeusaikoina. Ja hyvä niin.
    Hienoa huhtikuuta sinne!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia - Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle 💚

    VastaaPoista