6. marraskuuta 2016

Suunnitelmista toteutukseen

// Yhteistyössä Jukkatalo

Kaikki lähti näistä omin kätösin raapustetuista lyijykynäpiirroksista. Tai olihan jotain jo ennen näitäkin. Iso kasa unelmia ja ajatuksia ja toiveita. Olimme haaveilleet jo pitkään oman talon rakentamisesta, mutta sitä oli aina lykätty parempaa aikaa odottaen. Kun tuntui siltä, että ajankohta olisi hyvä, aloimme hahmotella tiloja paperille. Nämä kuvat ovat aika pitkälle jo sellaiset, millainen talosta lopulta tulikin, pieniä muutoksia toki tuli matkan varrella.


Ensimmäinen ajatus meillä taisi olla keittiöstä. Halusimme keittiön, jonka molemmissa päissä on suuri ikkuna, joista toinen on itseasiassa ovi terassille. Siitä on helppo kesällä viedä tarjottavaa ulos. Muita toiveitamme olivat olohuoneen korkea tila, suuret ikkunat järvelle päin, joissa on alaosassa liukuovi, tilava ja toimiva kodinhoitohuone ja sisääntulossa omalle väelle vaatehuone, jonne ulkovaatteet ja kengät mahtuvat hyvin ja jonka saa liukuovella nopeasti katseilta piiloon vieraiden tullessa taloon.


Jukkatalolta meille jo ennestään tuttu talomyyjä, Jukka Tutti, piirsi kuvamme puhtaaksi ja hänen kanssaan niitä säädettiin vielä jonkun verran. Jukan työskentely oli ammattimaista ja vakuuttavaa ja muutosten teko oli nopeaa. Saimme pian meitä kiinnostavan tarjouksen ja päädyimmekin tilaamaan talopaketin Jukkatalolta. Meillä oli mielikuva Jukkatalosta luotettavana ja laadukkaana talotoimittajana. Jukkatalo onkin toiminut alalla jo lähes viisikymmentä vuotta ja toteuttanut yli 30 000 taloa.



Pientä säätöä vaadittiin rakenteissa kantavuuden suhteen. Olohuoneen kohdassa välipohja on pitkän matkaa ikäänkuin tyhjän päällä ja siihen olisi pitänyt laittaa tukitolppia matkalle. Emme kuitenkaan halunneet tolppia ihan puhtaasti ulkonäöllisistä syistä ja saimmekin pitää päämme. Ratkaisuksi löytyi teräksinen tukipalkki, jonka ominaisuudet laskettiin Jukkatalon rakennesuunnittelussa ja meille ilmoitettiin minkälainen tolppa siihen tarvittaisiin. Teetimme työn paikallisella metallintyöstöfirmalla. Oli hienoa huomata, että Jukkatalolla ei pelästytty hiukan hankalia asiakkaita, vaan oltiin valmiita etsimään ratkaisu ongelmaan, jotta lopputulos olisi toiveiden mukainen.




Taloelementtien toimitus tapahtui täsmällisesti juuri ajallaan ja kaikki sujui muutenkin ongelmitta. Ainut reklamaation arvoinen juttu, mikä muistuu mieleen, oli saunan kylpyhuoneen ulko-ovi. Olimme tilanneet sen mattalasilla, koska ovi on aivan suihkujen vieressä, mutta meille tulikin kirkkaalla lasilla varustettu ovi. Ei muuta kuin soitto tehtaalle ja saimme pian uuden oven mattalasilla. Tämä ei oikeastaan edes ollut mikään mainitsemisen arvoinen asia, mutta minusta on aika hyvin, jos suurin ongelma on noinkin pieni. :)



Olimme tyytyväisiä siihen, kuinka yksilöllistä palvelua saimme. Meille omatoimirakentajina Jukkatalon talopaketti sopi mainiosti. Jukkatalo toimitti paketin sovitusti tontille, palkkasimme itse pystytysporukan ja toisen timpuriporukan sisätöihin ja teimme jonkinverran itsekin töitä rakennuksella. Minä huolehdin työmaan siisteydestä, jotta timpurit saivat keskittyä olennaiseen. Mieheni teki mitä milloinkin tarvittiin, iltaisin ja viikonloppuisin omien töidensä ohella. Muunmuassa portaat ovat kokonaan hänen käsialaansa.






Ehkä haluat kurkata myös näitä postauksia?

RAKSANOSTALGIAA
 KOTIMME PARHAAT PUOLET

6 kommenttia

  1. Onpa teillä aivan upea koti! Ihana tuo ilmavuus ja myös takka osui silmääni! Todella kaunista! Meille on tulossa hirsitalo ja ollaan kyllä paljon puhuttu tuosta, että miten tärkeää on, että löytyy se just sopiva talotoimittaja! Isoja eroja niissä kyllä lopulta on. Hauskasti tuo talo nousee noin elementeistä, näppärää :D Tervetuloa kurkkaamaan meidänkin touhuja Mäntyrinteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) On se tärkeää, talo on kuitenkin suuri hankinta, eikä niitä ehkä kovin montaa tule hankittua elämänsä aikana, joten oikean toimittajan löytyminen on iso juttu. Täytyykin poiketa kurkkaamassa teille. Kiva kun kävit! :)

      Poista
  2. Tykkään kyllä tosi paljon tästä teidän kodista. Hienosti suunniteltu! Oli mukava lukea postauksesi rakentamisesta. Oman talon valmistumisesta on jo neljä vuotta ja aika alkaa kultaamaan muistot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rakentamismuistojen pariin on aina kiva palata. :D

      Poista
  3. Todella hieno suunnitelma! Teillä on upean avara koti. Itse en ihan vielä uskalla alkaa fiilistelemään raksan aikaisilla kuvilla, ettei ala aharistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On hyvä odottaa että aika kuultaa muistot! :D

      Poista