17. syyskuuta 2018

Sadetta ja aurinkoa


Viikonloppuna saatiin sadetta, mutta onneksi myös aurinkoakin. Samankaltaiselta näyttäisi sääennuste tällekin viikolle. Sain eilen vihdoinkin istutettua kukkasipulit maahan, tällä kertaa maltilliset 260 kappaletta. Mikäli innostun, voisin vielä jotain laittaa. Scilloja olen haaveillut jo pitkään. Pitää varmaankin tilata, ellei niitä tule kaupassa vastaan.



Kynttilöitä on kiva poltella sateisina iltoina. Eilen nuorimmainen haisteli ihastuneena kynttiläntuoksua. Hänellä on varmaankin mukavia tuoksumuistoja kynttiläntuoksusta, veikkaan niiden liittyvän jouluun, hän kun on ollut pienestä pitäen aivan mahdoton joulufani.




Peikonlehti tekee jo isoja lehtiä ja välillä se meinaa keikahtaa niiden painosta. Pitäisi varmaan siirtää se suurempaan ruukkuun ja tukea paremmin. Olen välillä leikannut jonkun oksan maljakkoon. Peikonlehti on niin kaunis leikkonakin ja pysyy pitkään hyvänä.




Viherkasvit kyllä piristää sisustusta ihanasti. Niitä on meillekin jo kertynyt aika monta. Lisääkin mahtuisi, mutta hyvä näinkin. En ihan överiksi halua vetää tätä viherkasvirakkautta.




Ensi viikonloppua kohden ilmat taitavat taas lämmetä. Olisi kiva saada vielä yksi kesäinen viikonloppu ennen kuin syksy todenteolla iskee päälle.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Tän pitkän hellejakson jälkeen on kyllä kiva kun ilmat viileneekin, vaikka olisihan se auringon paistekkin paikallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesä oli kyllä kuuma, sitä en enää kaipaa. Mutta syksyinen auringonpaiste on ihanan raikasta. Ja intoutuisi ehkä paremmin pihahommiin hyvällä säällä. :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat. Teillä on niin valoisa koti, että viherkasvit viihtyvät.
    Vielä olisi pihalla tekemistä, joten aurinkoisista päivistä ei olisi haittaa.
    Mukava syysviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No sitähän minäkin. Kaikenlaista pihahommaa olisi vielä ennen talven tuloa. Jospa ne maittaisivat aurinkoisella säällä hiukan paremmin. :)

      Poista