10. tammikuuta 2019

Tammikuiset terveiset


Hei taas ja hyvää tätä vuotta! Täällä on arki pyörähtänyt käyntiin toden teolla. Täytyy silti sanoa, että ihan kiva, että rutiinit palasivat elämään. Kyllä siitä alkoi jo kaivatakin, kun meidän teineillä alkoi mennä vuorokausirytmit ihan sekaisin.




Viime viikonloppuna kävimme esikoistytön kanssa Joensuussa tervehtimässä hänen kummitätiään ja katsomassa tädin pientä vauvaa. Kyllä ne vauvat on ihania, mutta hyvä ettei minun tarvitse enää hankkia niitä. Ihana sylitellä ja nuuhkia pikkuista, mutta ihana on myös antaa hänet äidilleen, kun itku alkaa. Olen niin iloinen ja otettu, sillä minua pyydettiin vauvalle kummiksi!




Vielä menee hetken aikaa, ennenkuin saa nauttia arkipäivisin valoisasta ajasta. Pääsin tänään onneksi jo aikaisemmin töistä, niin ehdin kuvata vähän aikaa. Mutta ihanaa, että päivä pidentyy koko ajan ja ehkä sen alkaa huomatakin jo ensi kuussa.



6 kommenttia

  1. Kauniita kuvia.
    Onnea uudesta kummilapsesta. Vauvat ovat tosiaan ihania.
    Ensi kuun päästä on jo maaliskuu.
    Upeaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Joulu ja pitkät pyhät ovat mukavia, mutta kyllä niiden jölkeen arkikin tuntuu taas niin hyvältä ja mukavalta. Päivät tosiaan pitenevät joka päivä ja valon määrä kasvaa. Se tuntuu mukavalta, vaikka talvesta tykkäänkin. Kauniit, aurikoiset keväthanget ovat niin kauniita ♥ Hyvää viikonloppua Sinulle, Hanna ♥

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on arkeen palattu ja se tuntuu kyllä hyvältä . Huomenna on luvattu jopa aurinkoista ilmaa. Kevät lähenee . Hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista