10. helmikuuta 2019

Uutta kotiin


Olemme ostaneet noin kerran vuodessa kotiin jotain sellaista, mikä maksaa hiukan enemmän ja mistä on pitkään haaveiltu. Tällä kertaa hankimme ruokapöydän päälle messinkiset Artekin A330S -valaisimet, toiselta nimeltään Golden Bell. Näistä valaisimista voi tosiaankin sanoa tuon pahvilaatikon sloganin mukaan, "Osta nyt, pidä ikuisesti".




Olen haaveillut näistä valaisimista siitä saakka, kun muutimme tähän uuteen kotiin, mutta koska niillä on hintaa, ei niitä voinut hankkia ihan heti. Toisaalta on hyvä, että näitä on joutunut hiukan odottamaan. Kyse ei ole silloin mistään heräteostoksesta. Tykkään näistä ihan hirveästi ja ne sopivat tuohon minusta tosi hyvin.



Saimme myöskin polttopuille kivan kantotelineen, Stalan Wood Rackin. Minusta ihanan simppelin näköinen eikä vie liiaksi huomiota, halot itsessään ovat jo kauniita.


Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

10 kommenttia

  1. Meillä on myös tuo samainen puunkantoteline.On kaunis takan edessä.Bell on myös oma haavelistan tuote sitten jodkus.Artekin valaisimia meillä onkin kotona ja kerään myös muita designlamppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi kiva tuo kantoteline, mutta kuulin, että sitä ei tehtäisi enää. Harmi.

      Poista
  2. Nuo Artekin valaisimet on kyllä niiiin upeat ja sopivat teidän kauniiseen kotiin mitä parhaiten.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä kuin MiiMii. Hyvää kannatti odottaa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita käyttöesineitä.
    Hyvää kannattaa odottaa :)

    VastaaPoista