7. elokuuta 2019

Kiitos Alanya, olit upea!


Olimme kolme viikkoa sitten mieheni kanssa Turkissa kaksin. Tässä vihdoinkin pientä matkakertomusta ja kuvia. Meillä oli kyllä todella rentouttava ja kiva reissu. Siitä taitaa olla pian jo kymmenen vuotta, kun edellisen kerran pääsimme kahdestaan viikon reissuun. Tuli kyllä ihan tarpeeseen.



Vietimme tosi paljon aikaa rannalla. Hotellimme ei ollut ihan rannan vieressä, mutta oli kiva saada hiukan liikuntaakin ja usein kävelimme rannalle ja takaisin, vaikka hotellimme järjesti kyllä kuljetuksiakin. Hotellillamme oli oma ranta, jossa auringonottotuolit ja varjot olivat ilmaiset.

Kävelimme myös paljon muutenkin. Hotellimme sijaitsi Alanyan keskustan tuntumassa ja iltaisin suuntasimme sataman lähelle. Siellä oli monia hyviä ravintoloita ja kivasti yöelämää. Tosin emme olleet myöhään liikenteessä kuin yhtenä iltana. Oli kivempi herätä ajoissa, että ehti aamupalalle, joka oli hotellissamme tosi maukas.


Satamassa oli paljon upeita merirosvolaivoiksi naamioituja paatteja, joilla ihmisiä kuskattiin merellä eri kohteisiin. Laivalla sai myös ilmeisesti ruokaa ja juomaa. Emme käyneet tuollaisella laiva-ajelulla, mutta olisi ollut ehkä kokemisen arvoista.



Yhtenä päivänä kävelimme Alanyan edustalla kohoavalle kukkulalle, jonka päällä on vanha linnoitus. Kale-linnakkeen rakennutti eräs Alaaddin niminen sulttaani 1200-luvulla. Linnake on 250m korkeudessa merenpinnasta, kukkulan laelle kiipeäminen oli siis melko hikinen urakka, kun mittarissakin oli pitkälti yli 30 astetta lämpöä. Tien varrella oli pitkin matkaa erilaisia kojuja, joissa myytiin hedelmiä, vaatteita ja matkamuistoja. Itse linnakkeesta ei jostain syystä tullut otettua kuvia. Emme menneet linnakkeen sisäpuolelle ollenkaan, vaan palasimme jäätelöt syötyämme takaisin alas.



Parina päivänä vuokrasimme skootterin ja teimme retkiä hiukan kauemmas. Ekalla kerralla ajoimme Dim-joen lähellä olevalle tippukiviluolalle. Se oli todella upea kokemus. En ole aikaisemmin ollut tippukiviluolassa. Tosi jännän näköisiä muodostelmia sieltä löytyikin.

Tällä kertaa emme käyneet itse joella, vaan ajelimme lopun päivää pitkin Alanyaa. Liikenne oli kyllä sanoisinko mielenkiintoinen, liikennesäännöt oli kyllä olemassa, mutta kukaan ei tuntunut noudattavan niitä. Esimerkiksi stop-merkin takaa tultiin liikenneympyrään meidän eteemme muutaman kerran ihan suvereenisti pysähtymättä. Opimme pian, että aina pitää katsoa ympärilleen ja valmistautua pysähtymään, sillä kuka vaan voi tulla eteen ihan mistä vaan. Ja skootterin kanssa jää kakkoseksi, jos se tulija ajaa vaikka autoa.




Tykästyimme skootterilla ajeluun liikenteen hullusta menosta huolimatta ja päätimme vuokrata skootterin myös toisenkin kerran. Tällä kertaa ajoimme Dim-joelle, sillä olimme kuulleet monen kehuvan sitä. Joki tulee vuoristosta ja sen vesi on todella kylmää, joten joen läheisyydessä on mukavan viileää. Pitkin jokea on rakennettu ravintoloita pienine vesipuistoineen. Ravintoloissa oli veden päälle ja reunoille rakennettuja loosseja, joissa istuskeltiin ja nautittiin hyvästä ruuasta.



Ruoka oli todella hyvää ja se oli selkeästi maustetumpaa, kuin keskustan turistikaduilla. Dim-joki on paikallisten suosiossa ja ruokakin varmasti enemmän paikalliseen makuun laitettua, eikä mausteisuutta ollut laimennettu turisteille sopivaksi. Tykkäsimme ruuasta tosi paljon. Monet paikalliset ja turistitkin näkyivät polskivan kylmässä joessa, mutta kun päätimme käydä kastelemassa varpaamme, totesimme ettei se ole ihan meidän makuumme. Liian kylmää oli! Mutta joen läheisyydessä viileys oli tosi tervetullutta, sillä Turkissa oli todella kuuma meidän lomaviikkomme aikaan.




Viimeisenä päivänä kävimme vielä tutustumassa sataman vieressä seisovaan punaiseen torniin sekä kukkulan toisella puolella sijaitsevaan pieneen tippukiviluolaan. Damlatas-rannan luola oli paljon pienempi, eikä lainkaan niin upea kuin Dim-luola, mutta sielläkin oli kiva käydä. Luola oli mukavan viileä ja istuskelimme siellä jonkin aikaa huilaamassa.


Olin ensimmäistä kertaa Turkissa ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Mukava kun lento on vain neljä tuntia ja aikaeroa ei ole. Mutta hiukan liian kuumaan ajankohtaan menimme, voisi ajoittaa reissun seuraavan kerran kevääseen tai syksyyn. Kaikki kuvat on muuten otettu kännykällä, en viitsinyt raahata isoa kameraa mukaan, joten kuvanlaatu ei ole ihan maailman paras. :)

9 kommenttia

  1. En ole koskaan käynyt Turkissa. Hienoja paikkoja siellä näkyy olevan. Sinulla on kännyssäsi laadukas kamera, sillä kuvat on hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suurin osa kuvista on itse asiassa mieheni kännykällä otettu. :)

      Poista
  2. Niin houkuttelevan oloista, että heti aloin miettiä sitä syyslomakohteeksi :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat.
    Hienoa, että olette päässeet lomailemaan myös kahdestaan :)
    Kiitos vinkistä. En ole edes tullut ajatelleeksi Turkin Alanyaa, Kremeria, Belekia tai Sidea muina kuin perhematkakohteina. Mutta, mikä estää lähtemästä puolison kanssa. Turkkin ei lennä kauan ja hintataso on meille Suomalaisille edullinen.
    Mukavaa torstaita ja loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meistä ihan passeli kohde pariskunnillekin. :)

      Poista
  4. Alanya on hyvä lomakohde. Olen käynyt siellä usein, ja tuo Dim-joki oli minusta ihan huippu retkikohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, ehkäpä ihan ykkös juttu reissullamme. :)

      Poista