19. kesäkuuta 2017

Uuden talon pihassa

// Yhteistyössä Jukkatalo


Uuden talon piha on usein pitkäänkin kovin keskeneräisen näköinen. Siltä meidänkin pihamme minusta välillä tuntuu. Mutta kun miettii aikaa tästä vuosi taaksepäin, niin onhan täällä tapahtunut vaikka mitä. Vuosi sitten meillä ei edes ollut vielä pihaa.




Pihanrakennushommat alkoivat toden teolla viime heinäkuussa. Istutusalueille rakennettiin muurikivireunuksia ja -pengerryksiä, nurmikko kylvettiin, sokkelinvierustat täytettiin mukulakivillä, istutettiin puita ja pensaita ja perennoja.





Tänä kesänä olen istuttanut lisää kasveja, paljon uusia perennoja sekä marjapuskia ja hedelmäpuita. Mieheni rakensi minulle kasvimaalle viljelylaatikoita. Vielä olisi tarkoitus hankkia tänä kesänä etupihalle asfaltti ja rakentaa takapihan terassille portaat sekä kaide.




Joskus tulevaisuudessa laitetaan pihalaattoja, rakennetaan pergolaa, tehdään kesäkeittiötä ja ehkäpä jossain vaiheessa saadaan kasvihuonekin. Pihahan kun ei koskaan ole valmis, vaan aina on jotain pientä projektia mielessä. Kaiken keskeneräisyydenkin uhalla on hyvä kuitenkin muistaa, että pihan ei ole tarkoitus olla työleiri, vaan siitä saa nauttia vaikkei se valmis olisikaan.




6 kommenttia

  1. Hieno on sinulla piha. Me kun ostimme mökin se oli yhtä romujen siistimistä ympäriltä se vie toisen mokoman ajasta. Ja kyllä meillä on ollut vähän sitä ryöleiriäkin tässä 5 vuotta.On olemassa olevien rakennuksen korjaamista uuden laajennuksen rakentamista, puusavottaa kahtena vuonna talvella muutaman kuukauden kerrallaan. Pihalla puutarhatyöt syksyllä sadon korjaus ja laittaminen. Ja vielä meillä on rivarin pihalla myöskin tekemistä.
    Kun sen tekee työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin on joskus väsynyt. Mutta olen erittäin tyytyväinen että meillä on tämä paikka missä saa olla "röhnäpossuna". Että ryöleiriäkin voi rakastaa " omalla tavallaan ". Onko teidän valkoisessa puurakennelmassa katossa rimat, se on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Minulla on vähän sitä vikaa kanssa että ei malttaisi olla tekemättä. Ja aina näkee vain mitä pitäisi tehdä. Mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään mitä kaikkea onkaan jo saanut ja nauttia siitä hetken. Sitten jaksaa taas painaa.
      Tuohon sisääntuloon rakennettiin koristeportti, jossa on rimoitus ylhäällä. Tykkään siitä itsekin tosi paljon. :)

      Poista
  2. Kaunis talo ja piha! Näyttää jo hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Puita tarvisi lisää istuttaa ja aikaa se vaatii että kaikki kasvaa ja muuttuu rehevämmäksi. Mutta hiljalleen. :)

      Poista
  3. Pihanne on hyvin kaunis. Tykkään myös noista laatikkojutuista. Yritin liittyä lukijaksi, mutta herjaa erroria. Onkohon siinä jotain vikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!
      Enpä tiedä, mikä siinä voisi olla vikana. Yritäpä uudelleen toisella kertaa. Toivottavasti onnistuu. :)

      Poista