27. heinäkuuta 2018

Terveiset Amerikasta!


Voi elämä, mikä reissu meillä olikaan! Kotiuduimme toissapäivänä, eilinen meni pyykkiä pestessä ja oman kodin rauhasta nauttiessa. Olemme aikaerosta vielä hiukan sekaisin. Ajattelin laittaa tänne kuulumisia ja kuvakoosteen lomalta. Paneudun tarkemmin eri kohteisiin, kunhan on aikaa käydä kuvat kunnolla läpi. Otin kuvia niin paljon, että piti ostaa uusi muistikortti kameraan vanhan tultua täyteen.


San Francisco, Golden Gate -silta


Hollywoodissa piti testata Marilyn Monroen kädenjälkiä, niin on tehnyt muutama muukin. :)





Los Angelesissa vietimme kolme päivää huvipuistoissa. Näimme Universal Studiot, Disneyland Originalin sekä Disney California Adventuren. Upeita paikkoja ja vitsi mitä elämyksiä ne tarjosivatkaan, jonot vain olivat tosi pitkiä. Disney California Adventuressa vietimme myös kuopuksen kuusivuotissyntymäpäivää.




Los Angelesista suuntasimme Las Vegasiin ja kävimme katsomassa Hooverin padon.



Roadtrippimme jälkeen teimme pienempiä retkiä Portlandin lähistöllä. Kävimme Mount Hoodilla, jolla sijaitseva hotelli, Timberline Lodge, on toiminut Hohto -elokuvan ulkokuvauspaikkana. Sisäkuvauksia ei siellä ole kuitenkaan tehty.



Patikoimme Smith Rockilla


Kävimme rannikolla Cannon Beachilla ja Astoriassa.


Oli kyllä antoisa reissu ja näimme tosi paljon kaikenlaista. Kolme viikkoa meni ihan hujauksessa ja paljon jäi vielä kokemattakin. Kotiin oli kuitenkin ihana palata!

12 kommenttia

  1. Oi miten upea reissu teillä on ollut! Niin ihanat kuvat ja hurjasti on ollut nähtävää! Tuo on kyllä sellainen reissu joka ei ihan heti (koskaan:)) unohdu! Mukava on tosiaan aina kotiinkin palata:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä reissusta riittää muistelemista pitkään. :)

      Poista
  2. Kiva reissu teillä ollut ja Orlando on niin upea puistoineen. Minni Hiiri oli lasten pukeutumisessa tytöillä oikein suosikki puistoihin mennessä. Meilläkin Adella oli Minni-mekko päällä. Lokakuussa menemme Nykiin ja Miamiin, sitä odotellessa. Toivottavasti jetlag helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva reissu. Me ei oltu Orlandon Disney Worldissä, vaan Los Angelesin Disneylandissä. :) Tämä oli pienempi kuin Floridassa sijaitseva, mutta kyllä täälläkin sai aikaa kulumaan. :)

      Poista
  3. Upeat kuvat upeasta reissusta :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kotiin.
    Upeita kuvia. Näistä saa jo käsityksen siitä, miten mahtava reissunne on ollut.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kuvien perusteella vaikuttaa mahtavalta reissulta.

    T: Paula K.

    https://kurulapaula.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Ihana reissu ja ihania kuvia!
    Kuinka kauan olitte reissussa?
    Seurasinkin instassa teidän matkakuvia.
    Odotan innolla enempi teidän matkakuvia!
    Tuolla olisi kiva joskus päästä käymään.

    Me käytiin kesällä Orlannon Universal puistossa.
    Ihana paikka sekin.
    Tuolla päin maailmaa on niin paljon nähtävää,
    että tekisi mieli matkustaa sinne pian uudestaan.
    Harmi vaan pitkät lennot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin kolme viikkoa reissussa. :) Laitan matkakuvia lisää, kunhan ehdin paneutua niihin paremmin. Tuntuu, että on koko ajan jotain ohjelmaa ja työt alkoivat myös jo. Kerkesin käymään Tallinnassakin jo pikareissulla ja asuntomessuilla poikkesin myös. :)

      Poista