2. joulukuuta 2018

Ensimmäinen adventti


Marraskuu on selätetty ja nyt saa kotonakin alkaa joulu näkyä vähän enemmän. Ripaus punaista siellä täällä, muttei mitään övereitä. Ensi viikolla on esikoistytön synttärit enkä halua, että koti pursuaa joulujuttuja kovin paljoa vielä hänen synttäriensä aikaan.




Eilen kävin kummitytön ja tyttäreni kanssa ostoksilla. Oli kiva viettää aikaa teinien kanssa. Löydettiin tytölle asu tanssiaisiin ja minulle varusteita painonnostoharrastukseen. Käytiin syömässä hyvää ruokaa ja kierreltiin ympäriinsä ilman sen kummempaa aikataulua.



Joululahjahankinnatkin aloitin jo normaalista poiketen näin hurjan aikaisin. Ja jopa yhden lahjan sain ostettua. Minulla on yleensä tapana tehdä lahjahankinnat kertarykäyksellä. Vähän kuin laastarin irroitus, niin se on sitten nopsaa hoidettu.




Asettelin tänään alkaneen joulukuun kunniaksi talvivalot pihalle havujen ympärille. Olisi kiva kun tulisi lunta. Vähän sitä satelikin eilen illalla, mutta eipä sitä paljoa tullut. Tai no, eihän sitä paljoa tarvittaisi, sellainen 5 - 10 senttiä olisi sopiva. :)



Kivaa alkanutta joulukuuta kaikille ja hyvää ensimmäistä adventtia!

8 kommenttia

  1. Voi että teillä on niin nättiä ja kotoisaa <3 (olen tän sanonut aika monta kertaa aiemminkin jo, mutta ei voi mitään, kun asia nyt vaan on niin :)).

    Ja ostosreissu teinityttöjen kanssa kuulostaa kivalta. Mulla kun on omat lapset molemmat poikia, on jäänyt kokematta, millaista se tyttöshoppailu olis. Varmasti mukavaa.

    Iloisia synttäreitä ja kivaa mieltä teille sinne muutenkin!
    Just tulin kanssa ripustelemasta valoja pikkukuuseen pihalle ja mietin, että nyt kun sataisi vaikka vaan vähän lunta, niin näyttäisi niin paljon talvemmalta ja kauniimmalta kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kehuistasi, välillä tuntuu, että sisustus ei ole ihan vielä sitä mitä haluaisin, mutta hiljalleen sitä kohti. :) Kiva että tykkäät.

      Tänään on tullut lunta aika paljon, mutta ilmeisesti huomenna on plussakelit, niin siinä menee nekin lumet.

      Poista
  2. Jouluvalot on ulos viritetty ja jotain sisälle . Tontut saa vielä odottaa. Kaunis orkidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo orkidea on kukkinut jo tosi pitkään. Tykkään siitä kans. :)

      Poista
  3. Kukkaruukusta kurkistelevat tontut ovat hauska yksityiskohta tyylikkäässä ja valoisassa kodissanne.
    Mukavia syntymäpäiviä ja hyvää adventinaikaa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en tontuista juuri perusta, mutta nuo kaksi olivat niin hölmön näköiset, että oli pakko laittaa tuonne. Ovat jostain jouluasetelmista tulleet meille, niissä on tikku, niin oli helppo tunkea multaan. :)

      Poista