27. tammikuuta 2018

Pikkusiskon koulupöytä


Kun työhuoneeseen tuli uudet kalusteet, niin siellä olleet pöydänjalat saatiin uuteen käyttöön kuopuksen huoneeseen. Pöytälevy oli kauhean suuri, joten mies teki uuden ja siromman kokoisen vanerista. Koulupöytä on ollut pikkusiskolla nyt jo jonkin aikaa, mutta tänään vasta ehdin kuvata sitä.



Pikkusisko sai koulupöydälleen lampun Ikeasta ja valitsi ihanan pirteän keltaisen. Minusta tuo lamppu on ihanan retro. Meillä taisi olla jokin tuon tyylinen työpöydän lamppu, kun olin lapsi.




Uusi tuolikin hankittiin Ikeasta samalla reissulla. Tuossa tuolissa on hyvä istua ja se vaikuttaa tosi tukevalta. Pinkki väri sopii tytön huoneen värimaailmaan.





Tyttö rakastaa pehmoleluja ja niitä onkin kertynyt aika läjä. Koitan aina laittaa osan jonnekin piiloon ja pitää esillä niitä, jotka sillä hetkellä ovat rakkaimpia. Tytön lempiharrastuksiin kuuluu legoista rakentaminen ja sitä puuhaa onkin nyt hyvä tehdä tuossa koulupöydän ääressä. Ihan vielä ei ole varsinainen koulutie edessä, tyttö menee syksyllä eskariin.



8 kommenttia

  1. Söpö pieni tyttö!
    Sinulla on sisustamisen taito, etkä selvästikään osta aina kaikkein kalleinta.
    Kyllä ovat legot vuosien aikana kehittyneet ja valikoima laajentunut valtavasti. Meillä on tallessa kaikki omien lasten legot ja jopa isoveljeni lapsuuden legot. Ne tunnistaa hampaanjäljistä, sillä hän irrotti palikat toisistaan hampailla. Minä en lapsena legoista välittänyt, mutta omien lasten huoneissa tuli eräänkin kerran legojen kanssa rakenneltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, en ole tosiaan kovin merkkitietoinen ja makuni ei (välttämättä) ole kovin kallis. Joitain hankintoja on kyllä haavelistalla, joita ei voi noin vain hankkia, koska niihin pitää vähän aikaa kerätä rahaa. Mutta sitten niitä osaa arvostaakin enemmän. :) Meillä on tosi paljon pitkään mukana kulkeneita huonekaluja, jotka saavat kelvata ja kelpaavatkin aivan hyvin. Kun muutimme uuteen kotiin, emme laittaneet koko kalustusta uusiksi, kuten joillakin on tapana. :)

      Poista
  2. Suloisen pikkusiskon kaunis ja toimiva huone. Tykkään. Kauniit kuvat. Arvostan tuota, miten käytätte jo olemassa olevaa materiaalia hyödyksi, ettekä osta joka lähtöön uutta. Ekologista. Kaikkea kaunista viikonloppuunne!

    VastaaPoista
  3. Jeps, minulla on ollut ihan samantyylinen lamppu lapsena ja juuri keltainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taisi olla punainen, mutta ihan saman tyylinen. :)

      Poista
  4. Onpas siellä iloinen tuleva eskarilainen.
    Voi miten kaipaan tuota aikaa, nyt kun omat lapset on jo isoja.

    Kaunis huone ja keltainen lamppu sopii hyvin vaaleanpunaiseen huoneeseen.
    Minulla on myös ollut tuon näköinen lamppu lapsena, mutta punainen.

    Hyvää viikonlopun jatkoa!💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö olisi jo viime syksynä ollut innoissaan menossa eskariin ja pettyi vähän kun kuuli, että vielä vuosi pitää odottaa. :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista