29. tammikuuta 2018

Viidakkofiilistä


Sain jokin aika sitten mieheni mummolta uusia viherkasveja. Ihanaa! Olen ihan hulluna viherkasveihin, eikä haittaa vaikka niitä olisi enemmänkin. Vaihdoin eilen muutamalle kasville isomman ruukun, kun olivat niin ahtaassa. Ikkunoiden edusta muistuttaa hiukan viidakkoa, kun kukkahyllyn lisäksi kasveja on nyt levittäytynyt lattiallekin.



Uusien tulokkaiden nimeäminen on vähän vaiheessa. Tuo rönsyilevä on ilmeisesti rönsylilja ja peikonlehti nyt on helppo nimetä, mutta tuo korkeampi kasvi on vielä nimeä vailla. Se on sinänsä tuttu kasvi, koska meillä on ollut sellainen aiemminkin, mutta nimeä en tiedä. Osaisiko joku auttaa? Kyseessä siis tuo tumman vihreälehtinen kasvi, joka on muita pidempi tuossa keskellä.



Laitoin esikot isojen kasvien keskelle lattialle. Ne näyttävät niin hauskoilta siinä, aivan kuin jotain aluskasvillisuutta.




Tämä pikkuruinen mehikasvi sai vähän kiviä juurelleen.




Peikonlehteä olen halunnut pitkään. Tämä on vielä aika pieni yksilö, mutta tykkään siitä, kun lehdet alkavat isompana "reikiintyä". Ne on niin hauskan näköisiä.



Mukavaa viikkoa!

14 kommenttia

  1. oih, ihanaa viidakkoa <3 Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hieno kokonaisuus! On tosi ihanaa saada jonkun vanhoja kasveja, joilla on jo ikää ja kokoa. Tykkään myös viidakkomaisesta huonekasvipaljoudesta - haluaisin itsekin asetella kasveistani johonkin nurkkaan tuollaisen viidakon, kun nyt ne ovat kukin aika lailla omalla paikallaan hyllyillä ja ikkunalaudoilla. :)

    Joukossa (josta suuri osa on varmaan teillä jo ennestään olleita, mutten muista enää, mitkä) näyttää olevan rönsyliljan lisäksi mm. pieni traakkipuu, malakanlaikkuvehka, palmuvehka, anopinkieli, joulukaktus, muutama pelargoni ja ehkä jokin aloe. Pieni mehikasvi lienee kirjotähti (Haworthia). Korkeaa pitkälehtistä en suoralta kädeltä osaa minäkään nimetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tosiaan siis uusia (tai minulle uusia) on vain nuo rönsylilja, peikonlehti ja se mysteerihujoppi. :)

      Poista
  3. Ihania vihreitä♥ Minä olen viime kesänä tykästynyt noihin mehikasveihin, ne on kyllä hauskan näköisiä:) Tuota iso keskellä mietin..voisiko se olla jukkapalmu, ainakin samaa näköä. Tuollainen traakkipuu mikä on vieressä ostettiin tyttären uuteen kotiin ja tykkää siitä kovasti:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin jokin aika sitten kasvin jukkapalmun nimellä, majailee esikoisen huoneessa nyt, ja minusta se on lehdiltään ihan eri näköinen kuin tuo. Mukavaa viikkoa. :)

      Poista
  4. Viherkasvit näyttää parhaalta juuri näin, isoina ryhminä! Ihana viidakko sinulla siellä! :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttääkin, kiitokset. Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  5. Ihana viidakko!
    Ajattelin käydä äitini luona, ja ottaa muutamia pistokkaita kasvamaan. Hänellä kun on laaja valikoima vaikka mitä kasveja.
    Kiva idea laittaa noita valkoisia kiviä kasvin juurelle! Taidanpa minäkin kokeilla;)
    Mukavaa viikkoa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistokkaiden ottaminen onkin kiva tapa saada lisää kasveja. Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  6. Ihana viidakkomainen tunnelma. Tuolla kukka määrällä voi jo leikitellä ja rakentaa erilaisia miljöitä. En tiedä tuosta korkeasta, mutta voisiko se olla joku kliivia? Toivottavasti joku viisas tietää. Kaikkea mukavaa viikkoosi!

    VastaaPoista