23. lokakuuta 2018

#hyggekimppu


Kukkalan Sannan inspiroimana päätin väsätä tänään #hyggekimpun. Kaikki materiaali on omasta pihasta, paitsi vaaleanpunaiset neilikat. Niitä oli kaupasta ostetussa kimpussa, jonka muut kukat jo vetelivät viimeisiään. Pihasta löytyi vielä muutama pakkasia uhmannut kukkija, kehäkukkaa, myskimalvaa ja syyshohdekukkaa.



Nappasin mukaan muutaman syyshortensian kuivahtaneen kukinnon, elefanttiheinää, muutaman oksan mustaseljasta ja heinää kesäkukkaistutusten jämistä. Syyshohdekukan kuivahtaneet pallerot olivat myös niin suloisia, että oli myös pakko napata mukaan.





Kimpusta tuli minusta aika kiva. Ihan hyvin voi näköjään käyttää kimpuissa myös kuivahtaneita kukkia. Kesällä moinen ei taitaisi tulla mieleen, mutta näin syksyllä kaikki kimppumateriaali tulee käytettyä.



Joskus minulla oli tapana sanoa, että kesä on niin pitkään, kun ulkoa saa tehtyä kukkakimppuja. Mutta kyllä se kesä nyt on auttamattomasti ohi ja taitaa olla syksykin pian. Viikonlopulle näyttäisi lupaavan lumisadetta. Pitääköhän alkaa asennoitua renkaiden vaihtoon?

8 kommenttia

  1. Upea kimppu ja tykkään tuosta rönsyilevästä ulkomuodosta!
    Täällä on jo talvirenkaat alla, kun pari viikkoa sitten satoi ihan kunnolla lunta. Kyllä se talvi taitaa tulla ;)
    Kivaa viikon jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kimpusta tuli minustakin aika kiva. Meillä ei ole vielä tullut lunta, mutta jossain kohtaa oli aika kovia yöpakkasia. Sitten ilma lämpeni taas ja renkaidenvaihto siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Kivaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Tosi kaunis kimppu! Meillä ei ole kunnollista puutarhaa, joten oman pihan sato on aika pieni, metsä on kuitenkin lähellä ja taidanpa käydä vilkaisemassa löytyisikö sieltä ostettuun kaupan kukkakimppuun kavereita.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Metsästäkin löytyy varmasti kaikkea kivaa kimpunjatkoksi. :)

      Poista
  3. Voi, miten kaunis kimppu.
    Sinun käsistäsi syntyy, jos mitä ihanaa.

    VastaaPoista