22. maaliskuuta 2020

Ulkona syömässä


Päätimme lähteä tänään ulkoilemaan perheen kanssa. Tämän poikkeustilan aikana on alkaneet nämä oman kodin seinät tulla hyvin tutuiksi ja kaipasimme vaihtelua. Onneksi meillä on tässä ihan vieressä mahtavia ulkoilumaastoja, tänään kävimme retkeilemässä Hämeenkankaalla.

Parkkipaikoilla näkyi paljon autoja ja ilmeisesti kaunis ilma ja viikonloppu oli saanut ihmiset liikkeelle. Päätimme etsiä rauhallisemman paikan ja onnistuimmekin. Tuolla kankaillahan on tilaa vaikka millä mitalla, mutta koska olimme aikeissa paistaa myös makkaraa, halusimme löytää laavun, jolla ei olisi muuta porukkaa. Näinä päivinä kun tulisi välttää ylimääräisiä kontakteja.



Patikoimme pikkuisia polkuja pitkin ja oli ihana hengittää metsältä tuoksuvaa ilmaa. Olimme iloisia saapuessamme laavulle, sillä kukaan muu ei ollut vielä löytänyt sinne. Virittelimme tulen ja lapset juoksentelivat koiran kanssa lähimaastossa. Pian paikalle tuli muutama perhe, mutta fiksusti menivät syrjemmälle odottelemaan, kunnes olimme valmiita.




Makkaranpaiston jälkeen suunnistimme takaisin metsäpolulle. Vaikkemme tehneet mitään pitkää lenkkiä, niin kummasti tuolla ulkona ja metsässä saa ladattua akkujaan. Mieli lepää hiljaisuudessa ja metsän tuoksut ja äänet rauhoittavat. Jossain kauempana pellolla joutsenparvi piti kovaa meteliä. Jostain syystä metsä on minulle tosi tärkeä, siellä tuntuu kuin tulisi kotiin. Olen lapsena viettänyt paljon aikaa metsissä leikkien.



Mukavaa uutta viikkoa!

6 kommenttia

  1. Onneksi tässä maassa on paljon ulkoilumahdollisuuksia ilman, että täytyy olla lähikontaktissa. Kevät etenee, nautitaan siitä.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat.
    Tämä on esimerkiksi käyvä postaus.
    Ulkona voi syödä näinkin. Ei levitetä tautia, eikä saateta omaa perhettä alttiiksi tartunnalle.
    Samalla voi nauttia kauniista luonnosta ja keväästä.
    Kaikesta huolimatta oikein hyvää viikkoa teille!

    VastaaPoista
  3. Ulkona vietetty aika on kyllä tänä keväänä lisääntynyt meilläkin hurjasti. Onneksi on luontoa ympärillä!

    VastaaPoista