1. maaliskuuta 2020

Pientä vaihtelua


Sain eilen inspiraation vaihtaa järjestystä, mutta koska laiskuus iski, en jaksanut alkaa kovin perusteelliseen huonekaluralliin. Niinpä vaihdettiinkin vain sohvan ja nojatuolin paikkaa, kivasti sekin jo toi pientä vaihtelua sisustukseen.



Ostin myös uuden viherkasvin, lyyraviikunan. Toivottavasti saan sen viihtymään. Nyt olisi muuten hyvä aika viherkasvien mullanvaihdolle, kun vain saisi jostain revittyä inspiraation siihen hommaan.




Jännä, kun juuri olin alkanut asennoitua lumettoman talven jälkeen kevään tuloon, niin eiköhän sitä lunta sitten alkanut tulla taivaan täydeltä. Tänään on satanut koko päivän.



Mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa! Ai niin ja hyvää maaliskuuta myös!

4 kommenttia

  1. Pienelläkin saa uutta ilmettä kotiin. Teillä on niin kaunista aina.
    Ihanaa maaliskuuta koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Meillä on niin että huonekalujen paikkaa ei voi vaihtaa joten vaihtelu pitää hakea muualta sisustuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi esimerkiksi tyynynpäälliset vaihtamalla tulee jo ihan eri ilme. :)

      Poista